”Tutustuin Erätaukoon työskennellessäni Suomen Vanhempainliitossa, josta toiminnanjohtajamme Ulla Siimes oli mukana Erätauon kehittämisryhmässä.
Vanhempainliitto olikin ensimmäisten joukossa ottamassa Erätaukoa käyttöön, kun menetelmä oli valmis käytettäväksi.
Kävin itse Erätauko-kouluttajakoulutuksen vuonna 2018 ja pääsin Vanhempainliitossa ohjaamaan esimerkiksi vanhempien ja kuntien yhteisiä Erätaukoja.
Yksi monista mieleen jääneistä keskusteluista oli sisäilma-dialogi Tuusulassa. Tapahtuman tarkoitus oli ymmärtää paremmin kaikkia osapuolia.
Vaikka aihe on haastava ja herättää paljon tunteita, niin keskustelu oli hyvää. Mukana oli vanhempia ja kunnan johtoa. Koska keskustelemassa oltiin omana itsenä eikä viran takaa, niin ihmiset näkivät toisensa ihmisinä, eikä ristiriitoja syntynyt.
Nyt olen toimivapaalla Vanhempainliitosta ja projektipäällikkönä palokuntanuorten suurleirillä. Eldis 22 on koulutustapahtuma, jonne on tulossa tuhansia palokuntanuoria ja palokuntalaisia oppimaan uusia taitoja ja viettämään aikaa yhdessä. Leiri on kansainvälinen ja odotamme mukaan noin viittäsataa kansainvälistä osallistujaa.
Olemme ajatelleet tarjota tänä vuonna leiriläisille ensimmäistä kertaa muutakin kuin pelastusalan koulutusta. Osana tätä muuta tulee olemaan tänä vuonna Erätauko-keskusteluja.
Tällä hetkellä ajatuksena on järjestää jo tänä keväänä Erätauko-ohjaajakoulutus ja sitten vielä ennen leiriä etä-dialogeja. Etäkeskusteluissa nuoret ja ohjaajat voisivat keskustella yhdessä siitä, mitä leireiltä halutaan ja mikä tukee niihin osallistumista.
Erätauko-keskustelut voivat auttaa meitä löytämään juurisyitä siihen miksi nuoret haluavat osallistua palokuntanuorten toimintaan ja leirille. Se on tärkeää tietoa myös toiminnan kehittämisen kannalta.
Meillä on visioita myös siitä, että leirillä järjestettäisiin Erätauko-koulutusta ja ehkä myös dialogi. Jos se saadaan järjestymään, niin siitä voisi tulla Suomen suurin Erätauko-keskustelu.
Pelastusala on aika konservatiivinen, ja alalla on perinteisesti melko hierarkkiset valtasuhteet. Se on tärkeää pelastustoiminnassa, jossa tarvitaan selkeitä käskysuhteita, mutta yhdistystoiminnassa olisi tärkeää luoda tilaa yhteiselle keskustelulle.
Ajattelen itse, että tasavertaisen keskustelun malli voisi olla todella hyvä osana palokuntalaisten kehittämistyötä laajemminkin. Tähän Erätauko sopii menetelmäksi hyvin.
Keskusteluun tulee lisäarvoa, kun keskustelijat uskaltavat aidosti asettautua tasa-arvoisiksi keskustelijoiksi. Silloin kaikki osallistujat asettautuvat keskusteluun siten, että he pyrkivät ymmärtämään toista keskustelijaa oikein.
Sen sijaan, että osallistujat yrittäisivät ajaa omaa asiaansa he pyrkivät syventämään ymmärrystään keskustelun aiheesta ja lisäämään ymmärrystään toisia kohtaan.
Yleensä ohjaamistani Erätauko-keskusteluista on annettu palautetta, että ihmiset ovat löytäneet uusia näkökulmia, joista he eivät ole aikaisemmin osanneet asiaa katsoa.
Vaikka itse näkee asian yhdestä näkökulmasta, niin joku toinen voi nähdä saman asian aivan eri näkökulmasta. Molemmat näkökulmat ovat ihan yhtä tärkeitä.
Tämä on puhtaasti oma ajatukseni, mutta toivon, että tulevaisuudessa Erätauko-koulutuksesta voisi tulla osa palokuntanuorten ohjaajien koulutusta. Sitä kautta saisimme lisättyä sellaista kulttuuria, jossa annetaan tilaa erilaisille keskusteluille ja keskustelijoille.”
Valtteri Tervala, projektipäällikkö, Eldis 22 -leiri.
Teksti: Laura Rantanen