Mutta mikä tämä Hyvin sanottu -keskustelufestivaali on, ja miksi sellainen ylipäätään järjestetään?
Ylen toteuttaman Hyvin sanottu -kansalaiskyselyn mukaan yli puolet suomalaisista kokee kotimaisen keskustelukulttuurin menneen huonompaan suuntaan. Samaan aikaan valtaosa suomalaisista kertoo kuitenkin nauttivansa syvällisistä keskusteluista ja enemmistö kaipaavansa lisää mahdollisuuksia rauhalliseen keskusteluun.
Ja siksi haluamme luoda matalan kynnyksen paikkoja keskustelemiselle ja muiden kohtaamiselle. Tarkoituksena on lisätä rohkeutta osallistua keskusteluihin tarjoamalla positiivisia kokemuksia ja mahdollisuus syventää ymmärrystä toisistamme.
Saimme viime vuonna todella hyvää palautetta sekä osallistujilta että keskusteluiden järjestäjiltä. Tällaiselle on tässä ajassa tilausta. Ihmisillä on selkeästi halu kohdata toisia, keskustella ja oppia uutta toisten ajatuksista. Halusimme näin ollen lähteä jatkamaan tätä, ja hyvä että lähdimme, sillä olemme saaneet ennätyksellisen määrän uusia keskustelunjärjestäjiä mukaan”, Markus Liimatainen, Hyvin sanottu -hankkeen päätuottaja
Hyvin sanottu -keskustelufestivaaleilla kaikki halukkaat voivat osallistua keskusteluun tukenaan Erätauko-keskustelumenetelmä sekä Rakentavan keskustelun pelisäännöt, jotka luovat keskusteluille raamit sekä turvallisen keskusteluilmapiirin. Kahden päivän aikana käydään yli 80 erilaista keskustelua, joihin voi osallistua itse keskustelemalla tai muita kuuntelemalla.
Tapahtuman ohjelmasta löydät keskustelun aiheita laidasta laitaan: Kenen ääntä kuuntelet yhteiskunnassa? Kuinka päästä irti ulkopuolisuuden tunteesta? Mikä vapaudessa viehättää nuoria? Miten tehdä rahaa ja miksi?
Tule paikan päälle keskustelemaan sinulle tärkeästä tai toistaiseksi tuntemattomasta aiheesta tai lähde kuuntelemaan, mitä julkisuudesta tutuilla kasvoilla on sanottavaa vaikkapa anteeksiantamisesta tai jatkuvassa häpeän tunteessa elämisestä.
Festareilta löytyy jokaiselle jotakin, ja vieläpä ilmaiseksi
Festivaali rakentuu kolmenlaisista keskusteluista: julkisista, luottamuksellisista ja pop up -keskusteluista. Tarkoituksena on tukea keskusteluun osallistumista ja huomioida erilaiset keskustelijat mahdollisimman monella eri tavalla.
Olemme halunneet luoda mahdollisuuden kaikenlaisille ihmisille osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kävijät kutsutaan kuuntelemisen lisäksi osallistumaan itse keskusteluun niin halutessaan. Festari on myös erinomainen tapahtuma vierailla vaikkapa ystävien, työ- tai kouluporukan kanssa. Eri keskustelujen jälkeen voi jatkaa juttua omassa porukassa”, Laura Arikka, Erätauko-säätiön toimitusjohtaja
1. Festivaalin päälavalla ja Yle Kioskin lavalla kuullaan julkisia keskusteluja, joita pääset seuraamaan niin paikan päällä kuin myös Yle Areenassa. Osaan keskusteluista voit osallistua myös chatin kautta Yle.fi:ssä.
Julkisia keskusteluja juontavat Jussi-Pekka Rantanen, Milla Madetoja, Essi Lamppu ja Matti Riitakorpi. Katso festareiden ohjelma kokonaisuudessaan täältä. Viime vuonna käytyjä julkisia keskusteluja pääset fiilistelemään Yle Areenasta.
Tule kuuntelemaan keskustelua esimerkiksi anteeksiannosta: Onko olemassa asioita, joita ei tarvitse antaa anteeksi? Mikä on Sanna Stellanin tai Mikko Nousiaisen suurin moka? Miten hevoset pelastivat Marko Björsin elämän? Tule rikkomaan parisuhdemyyttejä tai kuulemaan, kun tunnetut streamaajat kertovat intohimostaan pelaamiseen.
2. Festareilla käydään lisäksi 18 Erätauko-säätiön koordinoimaa ja hankkeen yhteistyökumppanien järjestämää luottamuksellista keskustelua rauhallisessa ja suljetussa tilassa ilman yleisöä.
Luottamuksellisten keskustelujen tarkoituksena on toimia mahdollisimman matalan kynnyksen paikkoina turvalliselle ja luotettavalle keskustelulle.
Ilmoittaudu mukaan esimerkiksi seuraaviin keskusteluihin ja katso koko ohjelma täältä:
- Onnellisuus – elämän päämäärä vai pelkkää sivutuotetta?
- Nuorten hyvinvoinnin tukeminen kulttuuri- ja taideharrastamisen kautta
- Kokemuksia kiusaamisesta ja kohtaamisesta kouluissa
- Together and alone – dialogue about the significance of communities and encounters
3. Tapahtuman pop up -keskusteluihin pääset osallistumaan spontaanimmin joko itse keskustelemalla tai muita kuuntelemalla.
Tapahtuman aikana ympäri Verkatehdasta järjestetään yhteensä 47 pop up -keskustelua aina vapesta metsätalouteen ja koiran hyvän elämän tukemiseen.
Lähde mukaan esimerkiksi seuraaviin keskusteluhin ja katso koko ohjelma täältä:
- Hyvä hallinto, aito menestystekijä vai luurankoja kaapissa?
- Tavoitteena jokainen on turvassa: Entä jos kaikki eivät olekaan?
- Miksi Matti Meikäläiselle ei opiskelu maistu?
- Miten työelämä vastaanottaa nuoret?
- Kuinka huomioida paremmin vammaiset nuoret koulussa ja harrastuksissa?
Mikä sinua puhututtaa juuri nyt? Ota mukaan ystäväsi, perheenjäsenesi, työ- tai kouluporukkasi ja lähde viettämään syyskuun viimeistä viikonloppua Hämeenlinnaan ilmaiseen tapahtumaan. Mikä sen mukavampaa?
Lue lisää Ylen tiedotteesta.
Läs mer på svenska från Yles pressmeddelanden.