Erätauko-ohjaamisen äärellä
Kokenut puhuja. Rutinoitunut työpajojen vetäjä ja esitysten pitäjä. Näin kuvailin itseäni aloittaessani Erätauko-taipaleeni. Puhuminen säännöllisesti eri yhteyksissä monien ihmisten edessä ja myös aiheista, jotka saatetaan kokea haastavina, oli minulle tuttua. Ei välttämättä aina turvallisen tuntuista, mutta tuttua. Koin, että osasin luoda ihmisissä luottamusta niin itseeni kuin keskustelutilanteeseen. Harjoituksella ja toistoilla oli tässä merkittävä rooli.
Sitä voisi ajatella (kuten ajattelinkin), että henkilö, joka on näillä työkaluin varustettu, kokisi olonsa mukavaksi ja luottavaiseksi juuri ennen ensimmäistä Erätauko-keskustelun ohjaamistaan. Tosiasiassa näin ei kuitenkaan ollut. Minua jännitti. Ehkä hieman jopa omaksi yllätyksekseni.
Miksi ihmeessä? Ihmismäärä oli tuntuvasti pienempi kuin mihin olin tottunut. Keskusteltava aihe ei ollut lähimainkaan haastavimmasta päästä. Eikä osallistujat ainakaan tuntuneet olevan mitenkään “eri leireistä” suhteessa keskustelun aiheeseen. Siispä miksi minua jännitti?
Totta puhuen, en ole jäänyt kiinni tuohon kysymykseen. Toistot tekivät tehtävänsä ja hyvin pian Erätauko-keskustelunkin ohjaaminen tuntui luonnolliselta eikä mennyt kauaa, kun uskalsin jo myöntää itselleni olevani “aika hyvä” keskustelun ohjaaja. Kysymys ei yksinkertaisesti pian enää ollut ajankohtainen, ja hyvä niin.
On kuitenkin mielenkiintoista pysähtyä sen ääreen tänä päivänä. Nyt lukuisia Erätauko-keskusteluja ohjanneena ja lähes joka kerta jotain uutta niistä oppineena uskon tietäväni vastauksen tuohon kysymykseen.
Erätauko-keskustelussa ei ole kyse minusta
Ei siinä määrin eikä sillä tavoin kuin mihin olin aiemmin tottunut. Kyse ei ole minun kyvystä valloittaa ketään eikä minun kyvystä saada osallistuja vakuuttumaan tai vaikuttumaan jostain sanomisestani saadakseni istutettua tähän jonkin pohdinnan siemenen. Mikään näistä ei ole minun tehtäväni, vaan se on itse asiassa enemmänkin itse keskustelun tehtävä.
Ohjaajana minulla on Erätauko-keskustelussa sitä palveleva rooli. Vastuu keskustelusta on puolestaan jotain, minkä jaamme yhdessä kaikkien keskusteluun osallistuvien kanssa. Minä en ole yksin vastuussa keskustelun “onnistumisesta”.
Omalla kohdallani tuo sama syy mikä sai aikaan tuntuvasti jännitystä, oli myös yksi suurimpia vapauttavia ja positiivisten kokemusten mahdollistavia tekijöitä. Keskustelun ohjaamisessa ei toden totta ole kyse minusta eikä minun tarvitse kantaa tässä tarvittavaa suurempaa taakkaa. Se on enemmän kuin ok.
Mitä yhteistä on Erätauolla ja amerikkalaisella jalkapallolla?
Peilaten omiin kokemuksiini kummankin parissa sanoisin, että aika paljonkin. Olen viettänyt valtaosan elämästäni urheilun parissa. Tästä ajasta merkittävä osa on mennyt tavoitteellisena kilpaurheilijana amerikkalaisen jalkapallon kentillä.
Joukkueiden ja ympäristöjen vaihtuessa yksi asia tuntui kuitenkin pysyvän ja ne oli valmentajien kommentit: “Viime kädessä tämä on kuitenkin vain juoksemista, blokkaamista, pallon kiinniottamista ja taklaamista.”
Näin kuului monesti erilaisilla harjoitusleireillä usean päivän pelikirjan opettelun ja lukuisten videohuoneessa vietettyjen tuntien jälkeen. Henkisesti ja fyysisesti väsyneenä ja joka paikkaa särkien tuntui tuohon lausahdukseen yhtyminen hieman työteliäältä.
Kun se kerran on niin yksinkertaista, minkä vuoksi minun täytyy tehdä kaikki tämä työ? Opetella, sisäistää ja muistaa niin pelikutsut kuin -kuviotkin. Pyrkiä päivän aikana toteuttamaan sitä kaikkea, jotta voin pitkän harjoituspäivän päätteeksi katsoa videohuoneessa, kuinka tuossa ja tuossa kohtaa en kuitenkaan sitten muistanut enkä osannut sitä kaikkea.
Tosiasia kuitenkin on, että valmentajat olivat oikeassa. Yhdelläkään piirretyllä kuviolla ja suunnitellulla pelikutsulla ei ole merkitystä, mikäli pelaajat eivät juokse, blokkaa, taklaa tai ota palloa kiinni. Mitä laiskemmaksi kävin harjoituskauden aikana, sitä heikommin minä juoksin, taklasin ja blokkasin kesällä, kun koitti pelien aika. Sitä vähemmän teki mitään nerokkailla pelikutsuilla ja pelikuvioilla.
Miten tämä kaikki liittyy Erätaukoon?
Erätauossa ei ole kyse mistään uudesta. Toistan usein, että tästä ei todennäköisesti löydy mitään, mistä et ole ollut tietoinen jo hyvin pienestä pitäen. Erätauko koostuu yksinkertaisista palikoista, joiden kanssa ei tule tehdä kompromisseja. Meillä on keskustelulle varatut aika ja tila. Olemme päättäneet keskustelun aiheen, mikä monesti auttaa myös hahmottamaan sitä, kenet kutsua keskusteluun mukaan. Pidämme huolen siitä, että jokainen osallistuja tietää, mihin hän on tulossa ja ymmärtää keskustelun tavoitteen.
Näin varmistamme sen, että kaikki ovat ylipäätään sitoutuneita samaan keskusteluun. Vältymme siltä, että yksi osallistuja on tullut käymään debattia, toinen neuvottelua ja kolmas dialogia. Lisäksi on tärkeää muistaa kokemuspuheen merkitys ja rakentavan keskustelun pelisäännöt. Tarvittaessa tämä kaikki avataan perusteellisesti osallistujille jo etukäteen.
Kuten todettua, Erätauko-keskustelussa ei ole kyse mistään sellaisesta, mitä sinä tai minä emme ole todennäköisesti tienneet jo pitkään. Mikäli minä lähden keskustelua valmisteltaessa tekemään minkään aiemmin mainitun perusperiaatteen suhteen kompromisseja, saattaa se hyvinkin johtaa siihen, että menetelmäkään ei enää palvele. Aivan kuten ei pelikuviotkaan amerikkalaisessa jalkapallossa, kun jalka ei nouse.
Kun olen pitänyt huolen edellä mainituista perusasioista, antavat ne minulle kattavasti työkaluja keskustelun ohjaamiseen. Lähtien siitä, että koen oloni mahdollisimman varmaksi. Tällöin erilaiset uhkakuvatkin hälvenevät.
Pohdinnat siitä, että kukaan ei sanoisikaan keskustelussa mitään tai, että puhkeaisi yllättävä ristiriita, yksinkertaisesti katoavat. Mikäli niin kuitenkin käy, se ei ole maailmanloppu. Liikkeelle on lähdettävä siitä olettamasta, että jokainen osallistuja ymmärtää vastuunsa keskustelussa. Ei enempää, ei vähempää.
Efe Evwaraye
Asiantuntija
Erätauko-säätiö
