Poikkeusajan dialogit kevät 2020
Eri puolilla Suomea huhtikuusta kesäkuuhun järjestetyissä 162 keskustelussa oli mukana runsaat 1100 ihmistä. Dialogeja oli järjestämässä yli 80 toimijaa: järjestöjä, kuntia, ministeriöitä, uskonnollisia yhteisöjä, yrityksiä ja yksittäisiä kansalaisia.
Osallistujia oli ympäri Suomen, ja mukana oli ihmisiä myös muualta Euroopasta, Aasiasta ja Amerikasta. Dialogien osallistujien esiin tuomista huolista ja toivonlähteistä muodostuu kokonaiskuva poikkeuksellisen kevään eri vaiheista ja sen tuomista muutoksista.
Kriisin käynnistymisestä yhteiskunnan hiljalleen avautumiseen
Keskusteluissa piirtyi kehityskaari, joka alkoi kriisin alkuvaiheen tuomasta äkkipysäyksestä, eteni epävarmaan odotustilaan ja päättyi kesän kynnyksellä tapahtuneeseen rajoitusten purkamisen tuottamaan – kenties väliaikaiseen – helpotukseen. Opetellessaan elämään epidemiatilanteessa dialogien osallistujat kertoivat pohtineensa uudella tavalla omaa vapautta ja sen mukanaan tuomaa vastuuta.
Poikkeusaika nostatti myös laajan kirjon huolia. Yhtäältä huolta kannettiin omasta ja läheisten terveydestä ja toisaalta myös kotimaan ja muiden maiden haavoittuvista ihmisryhmistä.
Huojennusta keskustelijoille toivat havainnot siitä, että yhteiskunnan perustoiminnot pysyvät yllä myös kriisissä, yhteisöllisyys vahvistuu löytäen uudenlaisia muotoja ja digiloikan turvin voidaan monissa paikoissa siirtyä etätöihin ja etäopetukseen.
Lähestulkoon jokaisessa keskustelussa pohdittiin myös tulevaisuutta. Millainen on Suomi ja koko maailma koronan jälkeen? Miten kriisin tuottamat vauriot korjataan? Mitä voimme oppia poikkeusajasta?
Kevään dialogit toivat esiin sen, että koronakriisi on lisännyt ihmisten tietoisuutta omasta haavoittuvaisuudestaan ja koko yhteiskunnan hauraudesta.
Yhteisen uhan kohtaaminen on myös johtanut siihen, että moni on yrittänyt hahmottaa, miten poikkeusajat vaikuttavat toisten ihmisten elämään. Toisten kokemuksiin eläytyminen tekee näkyväksi, että kriisi koettelee eri tavoin eri lähtökodista tulevia ja erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä.
Poikkeusaika onkin nostanut näkyviin eriarvoisuuteen liittyviä tekijöitä niin paikallisesti kuin globaalisti. Samaan aikaan on virinnyt halu ja valmius yhteiskunnallisiin muutoksiin, ja monilla yksilöillä ja yhteisöllä on tahtoa ponnistella uudenlaisen tulevaisuuden eteen.
Kriisi pysäytti ja muutti arjen
Dialogeihin osallistuneet kokivat poikkeustilan pysäyttävänä. Monilla tämä tarkoitti elämänrytmin hidastumista, kun taas toisilla töiden määrä kasvoi ja vauhti kiihtyi. Valtaosa osallistujista kertoi pysähtyneensä elämän perusasioiden äärelle ja pohtineensa, mikä elämässä on tärkeää. Kaikki entinen ei tuntunutkaan enää niin tärkeältä ja huomattiin, että vähemmälläkin tulisi toimeen.
Keskustelijat kuvasivat monia haasteita, joita he kohtasivat yrittäessään sopeutua viranomaisten asettamiin rajoituksiin ja etäyhteyksien kautta tapahtuvaan kanssakäymiseen. Kriisiaika alkoi kuitenkin alun shokin jälkeen muotoutua uudeksi normaaliksi, jossa muodostettiin uudenlaisia rutiineja niin työ- kuin yksityiselämässä. Useat totesivat, että eristyksessäkin voi olla tyytyväinen elämään. Samalla kuitenkin tuotiin esiin, että uuteen normaaliin kuuluu myös ahdistusta ja mielialojen ailahtelua.
Kriisin pitkittyminen toi monen elämää yksitoikkoista kaavamaisuutta, ja tilanne alkoi väsyttää. Huhtikuun loppupuolella poikkeusaika asettui hetkeksi jonkinlaiseen odotustilaan. Tätä vaihetta leimasi huoli omasta ja toisten jaksamisesta, ihmisille kertyvästä tunnekuormasta ja kansakunnan yhtenäisyydestä. Ahdistukseen ja epävarmuudessa elämiseen keskustelijat kertoivat hakeneensa turvaa pienistä arjen iloista, läheisistä ihmisistä, hengellisyydestä ja luonnon heräämisestä keväällä.
Varsinaisen helpotuksen todettiin tulleen kuitenkin vasta rajoitusten purkautuessa ja kesälomien lähestyessä. Kesästä on myös tulossa poikkeuksellinen. Elämänpiiri on yhä joiltain osin rajattu, ja kesäloman iloja on etsittävä ensisijaisesti omasta lähiympäristöstä. Sosiaalisen kanssakäymisen rajoitusten jatkuessa kesä saattaa olla useille ihmisille myös aiempaa yksinäisempää aikaa.
Vapauden ja vastuun tasapaino muuttui
Valtaosa keskustelujen osallistujista kertoi joutuneensa kevään aikana miettimään omaa toimintaansa ja vastuutaan toisista ihmisistä. Tieto siitä, että oireettomanakin voi tartuttaa vaarallista tautia, herätti pohtimaan oman vapauden rajoja. Viranomaisten ohjeet eivät monista tuntuneet yksiselitteisiltä, joten yksilöt joutuivat tekemään tilannekohtaisia päätöksiä siitä, mitä he voivat tehdä ja mistä on syytä pidättäytyä. Harkinta ei aina ole ollut helppoa, ja eri ihmiset ovat ratkaisseet asioita eri tavoin. Vapauden ja vastuun rajoja onkin jouduttu neuvottelemaan uusiksi monissa eri yhteisöissä ja arkisissa kohtaamisissa.
Kriisi teki useille ihmisille hyvin konkreettisella tavalla näkyväksi, kuinka oman vapauden toteuttamiseen liittyy vastuu toisista. Missä voin liikkua? Kuinka lähelle voin mennä toisia ihmisiä? Jos päätän toimia omien halujeni mukaisesti, mitä tästä seuraa muille?
Poikkeusajan edetessä huolenaiheiden kirjo laajeni
Koronaepidemian alkuvaiheessa keskustelijoiden huolenaiheet liittyivät ensi sijassa omaan ja läheisten terveyteen. Osallistujia painoi vastuu omasta ja läheisten turvallisuudesta. Moni joutui tekemään päätöksiä, joilla voi olla vakavia seurauksia. Voinko tavata yksinäisyydestä kärsivää vanhempaani? Voiko riskiryhmään kuuluva lapseni mennä kouluun? Myös riskialttiin työn tekeminen pelotti. Sairastumisen riskiä joutuu punnitsemaan jatkuvasti niin työssä kohdattujen asiakkaiden kuin oman itsen ja oman lähipiirin näkökulmasta.
Kriisin edetessä huolenaiheet laajenivat: oman ja läheisten hyvinvoinnin ohella kannetiin huolta haavoittuvien ihmisryhmien selviämisestä ja pelättiin eriarvoistumisen lisääntyvän entisestään. Myös vastuunkantajien kestokyky huoletti. Vanhemmat väsyivät etätöiden, etäkoulun, lastenhoidon ja ruuanlaiton keskellä. Terveydenhuollon henkilöstö ja omaishoitajat olivat kovilla. Auttamistyön ammattilaiset kannattelivat vaikeissa elämäntilanteissa olevia asiakkaitaan. Huolta kannettiin myös siitä, jäävätkö muut kehon ja mielen sairaudet hoitamatta, kun huomio keskittyy koronaan.
Kriisi toi samaan aikaan esille sekä oman elämän että ympäröivän yhteiskunnan haurauden ja haavoittuvuuden. Iso osa keskustelijoista koki kuitenkin olevansa jollain tavoin etuoikeutettuja – melkeinpä yhteiskunnallisesta asemasta rippumatta. Oman etuoikeuden tiedostaminen johti siihen, että katse kääntyi kohti toisten ihmisten hätää. Konkreettiset avuntarjoukset asiointiin ja kaupassakäyntiin lisääntyivät. Vaikka monet kertoivat laajemminkin halustaan auttaa heikommassa asemassa olevia, itselle sopivia auttamisen keinoja ei aina tuntunut löytyvän.
Yhteiskunta pyörii, mutta kriisin jälkihoito mietityttää
Enemmistö keskustelijoista suhtautui luottavaisesti suomalaisen yhteiskunnan kykyyn selvitä kriisitilanteesta. Nopeasti kävi ilmi, että kansalaiset noudattavat viranomaisten antamia ohjeistuksia ja yhteiskunnan perustoiminnot pysyvät käynnissä myös poikkeusaikana. Keskusteluissa tunnettiin ylpeyttä siitä, miten nopeasti on löydetty korvaavia toimintatapoja ja siirrytty hoitamaan asioita uudella tavalla.
Hallituksen ja viranomaisten toimintaan luotettiin ja poikkeusajan rajoituksia koskevaa viestintää pidettiin pääosin onnistuneena. Keskustelijat olivat tyytyväisiä siihen, että Suomessa on pidetty kiinni parlamentaarisesta ja tietoon perustuvasta päätöksenteosta. Viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen yhteistyön kuvattiin sujuneen kriisin keskellä poikkeuksellisen hyvin. Sen sijaan ärtymystä tuotti epäselvyys siitä, milloin viranomaisten ohjeissa oli kyse suosituksista ja milloin taas määräyksistä. Viestintää toivottiin myös toteutettavan laajemmin eri kielillä.
Median toiminta sen sijaan hämmensi ainakin osaa keskustelijoista. Median nähtiin lietsovan yhteiskunnallisia vastakkainasetteluja ja pelkoa, joka ei vastannut keskustelijoiden omaa arkikokemusta kriisin keskellä elämisestä. Samoin yhteiskunnan kokonaiskuvan hahmottaminen koettiinkin välillä vaikeaksi.
Huolestuneimmat ja kriittisimmät äänenpainot liittyivät akuutin kriisin hoidon sijasta lähitulevaisuudessa häämöttäviin talousvaikeuksiin: yritysten konkursseihin, työttömyyteen ja mahdollisen uuden laman vaikutuksiin haavoittuvassa asemassa oleviin, erityisesti lapsiin ja nuoriin. Tilannetta verrattiin 90-luvun lamaan ja toivottiin, että kriisin jälkihoidossa otetaan paremmin huomioon henkiset ja inhimilliset vaikutukset.
Yhteisöllisyys kantoi kevään yli
Kevään aikana nähtiin, että ihmisillä on halua ja kykyä pitää huolta toisistaan. Monissa keskusteluissa puhuttiin yhteisöllisyyden vahvistumisesta. Poikkeustilan aikana yhteyttä toisiin pidettiin jopa enemmän kuin ennen. Myös yhteiskunnan huomattiin pysyvän kasassa etäyhteyksien avulla.
Toisaalta kohtaamisten siirtyminen verkkoon tuotti myös eristäytyneisyyden ja eriarvoisuuden tunteita. Monet ihmiset kärsivät fyysisten kohtaamisten puutteesta ja kokivat, että jotain olennaista elämästä jää puuttumaan. Aito läheisyys, syvempi ymmärrys toisista ja spontaani luovuus uupuvat etäyhteyksissä. Useat keskustelijat totesivat, että laitteet eivät korvaa fyysisten kohtaamisten tärkeyttä ihmisyhteisöissä.
Keskusteluissa nousi esille myös pelkoa yhteisöllisyyden hiipumisesta kriisin jatkuessa. Poikkeusajat ovat muuttaneet ihmisten välisiä rajoja ja keskinäisiä suhteita. Monilta osin olemme enemmän etäällä toisistamme ja haparoimme suhteiden luomisessa uudessa tilanteessa. Yhteiskunnan avautuessa koettiinkin helpotusta, kun päästiin luvallisesti liikkeelle ja muita tapaamaan. Joillakin tämä kuitenkin voimisti pelkoja epidemian kiihtymisestä. Riskien arviointi koettiin haastavaksi, kun samaan aikaan purettiin rajoituksia ja kehotettiin kontaktien välttämiseen.
Digiloikka ilahduttaa, puuduttaa ja huolestuttaa
Kriisin myötä vauhdilla tapahtunut digiloikka herätti keskustelijoissa innostusta ja ylpeyttä. Me pystymme tähän! Koulua voidaan käydä ja työtä tehdä myös etäyhteyksien avulla. Monet etätyöhön siirtyneet toivovat, että sitä jatketaan myös kriisin jälkeen. Etäyhteyksissä työtovereihin on tutustuttu uudella tavalla, kun palavereissa nähdään suoraan toisten kotiin ja perheenjäsenet ja lemmikit vilahtelevat ruuduilla. Kevään kuluessa vuorovaikutus sähköisten välineiden välityksellä alkoi kuitenkin väsyttää monia. Ruudun tuijottaminen puudutti, vuorovaikutus saattoi olla kankeaa ja vaikeita asioita oli hankala ottaa puheeksi.
Keskusteluissa nousi esille, että digiloikka sisältää myös eriarvoisuutta. Kaikki eivät työnsä luonteensa vuoksi voi siirtyä virukselta turvaan kodin seinien sisäpuolelle. Lisäksi on paljon ihmisiä, jotka joutuvat eriarvoiseen asemaan tarvittavien laitteiden tai taitojen puutteen vuoksi. Tämä näkyy niin työelämässä, etäkoulussa kuin ikäihmisten arjessa. Kaikkia oppilaista ei tavoitettu säännöllisesti etäopetuksen aikana. Osa erilaisista hoito- ja tukipalveluista on ollut tauolla ja niiden asiakkaiden tarpeisiin on vaikea vastata sähköisillä välineillä. Keskustelijat toivovat, että yhteiskunnassa panostetaan jatkossa kansalaisten digivalmiuksiin ja helppokäyttöisiin digipalveluihin ja -välineisiin, jottei kukaan jää ulkopuolelle.
Kriisin toivotaan tuovan pysyviä muutoksia
Dialogeissa pohdittiin sitä, millaiseksi oma elämä, Suomi ja koko maailma muuttuu kriisin myötä. Monet puhuivat käännekohdasta: paluuta entiseen ei ole, kriisi tulee jollain tavoin muuttamaan Suomea ja koko maailmaa.
Keskusteluissa todettiin, että maailmassa oli jo ennen koronakriisiä mittavia ongelmia: ilmastonmuutos, ylikulutus, kärjistynyt suurvaltapolitiikka, autoritääriset hallinnot, köyhyys ja epätasa-arvo. Nämä eivät ole kadonneet mihinkään, vaikka kriisi jättääkin ne hetkeksi varjoonsa. Poikkeusaika on kuitenkin saanut ihmiset pohtimaan sekä oman elämän että yhteiskunnan arvojärjestyksiä. Useat osallistujat uumoilivat, että käsillä voisi olla käännekohta kohti ekologisesti kestävämpää ja sosiaalisesti tasa-arvoisempaa maailmaa, jossa syntyy kestävämpiä työnteko-, ajanvietto-, kulutus- ja lomanviettotapoja.
Keskustelijat pohtivat, otammeko opiksi ja muutammeko maailmaa, vai ajautuuko maailma kriisin väistyessä takaisin vanhoihin uomiinsa. Moni oli sitä mieltä, että pandemian jälkeinen maailma on myös meistä itsestämme kiinni. Jos kriisi on käännekohta, niin käänteen suuntaan voidaan yrittää vaikuttaa. Se vaatii kuitenkin yhteistä tahtotilaa.
Tulevaisuuteen liittyy uhkakuvia ja toivoa
Poikkeuskevään ja kuluvan kesän jälkeen on edessä syksy, johon latautuu keskustelijoiden mielissä niin uhkakuvia kuin toivon pilkahduksiakin. Suurimpana uhkakuvana näyttäytyy mahdollinen uusi epidemiaalto. Tämä tarkoittaisi tiukkojen rajoitustoimien paluuta. Erityisesti keskustelijoita huolettaa talouden kantokyky tässä tilanteessa. Mihin yhteiskunnan resurssit riittävät? Onko töitä jatkossa kaikille? Riittääkö rahaa järjestöille, jotka auttavat vaikeuksissa olevia? Kuka lopulta maksaa kriisistä syntyvän laskun?
Syksyssä nähdään myös mahdollisuuksia. Kevään tapahtumat ovat muuttaneet monien suhdetta toisiin ihmisiin, ympäröivään luontoon, työhön ja kuluttamisen. Haavoittuvuuden ja kuoleman mahdollisuuden läsnäolo arjessa on lisännyt välittämistä ja armollisuutta ihmisten suhteessa itseensä ja toisiinsa. Useat ovat elvyttäneet luontosuhdettaan ja löytäneet vaihtoehtoisia tapoja olla ja elää. Toivon pilkahduksia synnyttävätkin juuri ajatukset ihmisten keskinäisestä yhteydestä ja välittämisestä sekä inhimillisesti ja ekologisesti kestävämmästä maailmasta.
Dialogit lisäsivät ymmärrystä ja loivat toivoa
Mahdollisuus kokoontua yhteen käymään dialogia poikkeusajan elämästä sai osallistujilta runsaasti kiitosta. Useat totesivat tällaisilla keskusteluilla olevan heille erittäin suuri merkitys. Osallistujat kuvasivat dialogin huojentaneen omia huolia, auttaneen ymmärtämään paremmin toisia ja itseä.
Rakentavaa keskustelua ja toisten kunnioittamista korostavassa dialogissa voitiin myös turvallisesti olla eri mieltä. Erilaisista elämäntilanteista ja -piireistä tulevien ihmisten näkemysten ja niiden taustalla olevien kokemusten kohtaamisen nähtiin rikastavan omaa maailmankuvaa ja luovan suhteellisuudentajua. Lisäksi moni keskustelija kertoi, että kriisikokemusten jakaminen ja toisilta oppiminen palautti uskoa tulevaisuuteen. Yhdessä pärjäämme paremmin.
Faktatiedot keskusteluista
- Keskustelujen määrä: 162
- Osallistujamäärä: noin 1170
- Paikkakunnat: Ahvenanmaa, Akaa, Espoo, Eura, Hanko, Helsinki, Huittinen, Hämeenlinna, Iisalmi, Joensuu, Jyväskylä, Kajaani, Kirkkonummi, Kotka, Kouvola, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Lohja, Mikkeli, Nokia, Porvoo, Riihimäki, Rovaniemi, Saarijärvi, Salo, Seinäjoki, Siilinjärvi, Suomusjärvi, Tammisaari, Tampere, Turku, Tuusula, Oulu, Vantaa, Ähtäri. Lisäksi: Alankomaat, Espanja, Iso-Britannia, Israel, Italia, Jordania, Kroatia, Ranska, Ruotsi, Saksa, Turkki, Ukraina, Venäjä, Yhdysvallat.
Yhteenvedon jättäneet keskustelun järjestäjät:
ABF – Åland, Anna Herlin, Anna-Maija Hakuni-Luoma, Arkkitehtuurimuseo, Aseman lapset, Crisis Management Initiative – CMI, Cultura-säätiö, Depolarize-hanke & Suomen Yrittäjät, DialogiAkatemia Aretai Oy, Dialogic Oy & Suomen työnohjaajat ry, Eeva Nummi & Anita Nikkanen, Eläkeliitto ry, Eläkkeensaajien keskusliitto, En säker hamn, Epilepsialiitto ry, Erätauko-säätiö, Erätauko-säätiö & Inno Ok, Erätauko-säätiö & Nuori kirkko, Erätauko-säätiö & Plan-Suomi, Erätauko-säätiö & Tampereen hiippakunta, Euroopan nuorten parlamentti & Suomen YK-nuoret, Espoon kaupunki, FinFami – Mielenterveysomaisten keskusliitto ry, Helsingin Diakonissalaitos, Helsingin tuomiokirkkoseurakunta / Toivon dialogit, Invalidiliitto ry, Itä-Suomen yliopisto, Itä-Suomen yliopisto/Aducate, Jyväskylän kaupunki, Kalliolan setlementti, Kalliola Oy, Kansalaiset Katja, Timo & Ilona, Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta KANE, Kaskas Media, Kirkkohallitus/kirkon ulkosuomalaistyö, Kirkkopalvelut ry & Oulun Diakonissalaitos ODL ry/Ikäarvokas-hanke, Lahden kaupunki, Lapin liitto, Laurea ammattikorkeakoulu, Lähetysseura & Diakonissalaitos, Maaseudun sivistysliitto, Malmin seurakunta, Marhaban-keskus / Tampereen seurakunnat ja Tampereen hiippakunta, Mari Tähjä & Jani Turku, MDI Oy, Marja Lindholm, Naistenkartano, Nicehearts ry, Opintokeskus Sivis, Pro-tukipiste ry, Seta ry, Sitra, Sote-akatemia & Tekoälyakatemia / Turun yliopisto, STTK, Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry, Suomen Vanhempainliitto, Tampereen ev.lut. seurakunnat & Tampereen hiippakunta, Tampereen YK-yhdistys TAYK ry, Tiina ja Antti Herlinin säätiö, Toimihenkilöliitto ERTO ry, Toni Kuoremäki, Turun kauppakamari, Tuusulan kunta, USKOT-foorumi ry, Vake Oy, valtionvarainministeriö, Yhteiskunnan aktiiviset kansalaiset – YAK.
Poikkeusajan dialogit jatkuvat syksyllä. Silloin suunnataan yhdessä kohti tulevaisuutta otsikolla: ”Elämä poikkeusajan jälkeen”. Keskustelupäivät ovat 23.9., 22.10., 12.11. ja 3.12. Lisätietoja syksyn keskusteluista Erätauko-säätiön sivuilla elokuussa. Tule mukaan järjestämään oma keskustelusi!
Lisätietoja:
Janne Kareinen, johtaja, DialogiAkatemia, janne.kareinen(a)dialogiakatemia.fi, p. 045 6316516
Laura Arikka, toimitusjohtaja, Erätauko-säätiö, laura.arikka(a)eratauko.fi, p. 0445792686
Katju Holkeri, finanssineuvos, valtiovarainministeriö, katju.holkeri(a)vm.fi, 0407649880
